Katjarapu lännessä: osa 1

Takana on aivan mahtavat viisi päivää. Vaikka kaveria ei Kansain reissulle koskaan löytynytkään, hyppäsin perjantaina bussiin ja ajoin Osakaan, josta käsin sitten tein päiväretkiä vähän joka suuntaan. Tulin tehneeksi ja nähneeksi kaikenlaista ja valokuvia tuli otettua liikaa. Oli työn ja tuskan takana saada valittua joitain tämän kirjoituksen mukaan. Koska ihan omaksi muistoksenikin haluan kirjoittaa reissusta aika seikkaperäisesti, päätin jakaa matkakertomuspäivitykseni (eikö ole kiva sana) kahteen osaan, joista tämä on ensimmäinen ja toisen postaan heti, kun saan loputkin kuvat käytyä läpi.

Matkavalmisteluni jäivät aika viime tippaan, sillä yritin löytää itselleni matkaseuraa maanantaihin asti. Kun viimeiseltä taholta sitten tuli kieltävä vastaus, oli tasan yhdessä hotellissa yksi järkevän hintainen huone jäljellä, jonka onneksi sain varattua ongelmitta. Lentäminen Osakaan on yleensä nopeaa ja selvästi halvinta, mutta eipä lentojakaan enää juuri ollut ja päädyin bussiin (joka kyllä sekin oli jo melkein täynnä). Ja oli muuten sen arvoista. Ensin oli edessä matka Sendaista Tokioon, jossa vaihdoin yöbussiin, joka kivasti ajoi Japanin yössä, tyhjillä moottoriteillä Osakaan. Bussissa nukkuminen oli helpompaa kuin kuvittelin, sillä kaikki bussin valot sammutettiin puolen yön aikaan ja penkkejäkin sai käännettyä ihan mukavasti taaksepäin. Perillä olin aamuseitsemältä.

Kobe

Osakan seikkailin pöpperöisen itseni Umedan asemalle, johon jätin ison kassini, ja hyppäsin junaan kohti Kobea. Kobe on satamakaupunki Osakasta länteen ja vaikka minulla ei mitään erikoista syytä ollutkaan, halusin käydä siellä. Ensimmäisenä vuorossa oli Rokko-vuori/vuoristo, joka reunustaa Kobea pohjoisessa. Alkuperäinen suunnitelmani oli vaeltaa/kävellä vuorelle ja tulla vaijerijunalla alas, mutta en koskaan löytänyt vuorelle menevän polun päätä, joten otin vaijerivaunun sekä ylös, että alas. Huipulle asti en koskaan mennyt, sillä sinne olisi ollut turhan paljon matkaa (ottaen huomioon, että muutakin nähtävää oli listassa), mutta näköala 720 metristä oli kuitenkin ihan kiitettävä. Sää tosin oli valitettavan sumuinen, eikä merelle näkynyt kovin hyvin, mutta jonkunlaisen käsityksen sain kuitenkin kaupungista kokonaisuutena.

Mikälie kaapelikärry

Sumuista Kobessa

Rokko-vuoren jälkeen suuntasin kohti Koben keskustaa, jossa tapasin kaverini Kerryn, joka tuli Kobeen Sendaista kaverinsa häihin. Söimme lounaaksi okonomiyakia, japanilaista pitsaa, Kansain kuuluista ruokaa, jonka jälkeen kumpikin jatkoi omiin menoihinsa. Minä suuntasin lukuni kohti rantaa ja siinä samalla poikkesin Chinatownissa, joka on kaiketi japanin toisiksi suurin. Ihmisiä aluella oli hirveästi, kaikenlaisia ruokakojuja joka nurkassa, japani ei todellakaan ollut yleisin kuulemani kieli ja kaikki oli muutenkin aika ei-japanilaista (arkkitehtuuri ehkä aika kiinalaissävytteinen...).

Okonomiyakia, nam!

Chinatown

Katseltuani riittävästi ympärilleni jatkoin matkaani seuraavaksi Meriken puistoon, jossa sijaitsi 1995 Koben maanjäristyksen muisto-esittely. Pätkä maanjäristyksen tuhoamaa satamalaituria oli jätetty korjaamatta ja oli todella mielenkiintoista nähdä (ja samalla aika kamalaa) miten totaalisesti betonilaiturikin oli murentunut. Meriken-puistossa sijaitsi myös Kobe Port Tower, johon menemistä ei kahdesti tarvinnut miettiä. Vaikka torni ei mikään hirveän korkea ole, näki siitä Koben keskustamaiseman paljon paremmin kuin Rokko-vuorelta. Luulen myös, että sumu haihtui pikkuhiljaa päivän mittaa niin, että näin iltapäivällä näköala myös vuorelta olisi ollut paljon parempi.

Maanjäristyksen tuhoja

Kobe city ja taustalla Rokko-vuoristo

Puistosta lähtiessäni ostin jäätelön ja sitä mutustellessani lampsin Harbor Landiin, joka on jonkunlainen viihdealue (lähinnä shoppailuun). Itsekin sorruin heräteostoksiin, kun eteeni osui suositun Shonen Jump-mangalehden oheistuotemyymälä. En minä tiedä, mitä erikoista on One Piece-korttipakassa, mutta ainakin sillä voi pelata korttia. xD Aikani kierreltyäni päätin jatkaa vielä Koben maanjäristysmuseoon, mutta kävellessäni (todennäköisesti) oikeaan suuntaan, tajusin, etten ollut tarkistanut museon tarkkaa sijaintia kartasta. Näin ollen museo jäi näkemättä, mutta sainpahan ainakin lisää liikuntaa. Loppujen lopuksi luulen tämän olleen ihan hyvä ratkaisu, sillä takaisin Osakaan palaamisen ja hotellille seikkailemisen jälkeen kello oli jo melkein kahdeksan ja olin aivan naatti. Krooh.

Ihan oikeesti?

Nara

Nara-päivän aloitin liian tukevalla hotelliaamupalalla, jonka seurauksena oloni oli kuin kävelevällä kananmunalla asemalle kävellessä. Lisäksi ulkona satoi, eikä minulla ollut sateenvarjoa mukana. Jes, kuulostaa hienolta! No, sateenvarjon löysin metroaseman asematunnelin kioskista ja vesisade karkoitti pahimmat väkijoukot Naran suurimmista turistirysistä.

Matkalla Naraan hyppäsin paria pysäkkiä Naraa ennen pois ja vierailin Heijo-palatsilla, joka toimi keisarin asuinpaikkana ennen kuin se siirrettiin Kiotoon tuhanneksi vuodeksi. (Nykyään se on Tokiossa, jos joku ei tiennyt.) Nara siis toimi Japanin pääkaupunkina noin 70 vuotta. Kai. Palatsi itsessään oli vain restauroitu kopio, ja vain suurin portti, päähalli ja muurit oli tehty. Päähalli itsessään oli kyllä ihan komea, mutta ei jostain syystä tehnyt mitään suurta vaikutusta. Mielenkiintoinen yksityiskohta tosin oli se, että vielä noin 50 vuotta sitten alue oli peltoa, eivätkä alueen asukkaat tienneet muinaisen palatsin raunioiden sijainneen heidän peltonsa alla. Sitten joku päätti ruveta tutkimaan historiaa.

Heijo castle

Palatsin jälkeen vuorossa oli Nara-puisto, jonka alueella sijaitsevat tunnetut temppelit yms. Ensimmäisenä vuorossa oli Kofukuji-temppeli, jonka päähalli tosin oli valitettavasti korjauksessa. Itäisessä hallissa pääsi kuitenkin käymään ja tulipa sitä muutamaa demonibudhaa sun muuta tuijotettua vähän aikaa. Kofukujin alueella näin myös ensimmäiset peurat. Nara-puisto on erittäin tunnettu peuroistaan, jotka liikkuvat alueella vapaasti ja joita on paljon. Siis ihan oikeasti. Minne vain meninkin aina jossain haisi eläintarhalle ja peuroja putkahteli kulmien takaa.

Kofukujin itäinen halli

Onko hyvää kukkapuskaa?

Kofukujin jälkeen suuntasin kohti Todaiji-temppeliä tarkoituksenani käydä kahdessa japanilaisessa puutarhassa matkan varrella. Isuien- ja Yoshikien-puutarhat sijaitsevat aivan vierekkäin ja niistä Isuien on kaiketi paljon tunnetumpi. Minä kuitenkin päätin tempaista ja menin ensin Yoshikieniin (myös paikan ilmaisuus vaikutti asiaan). Puutarha oli japanilaisittain pääasiassa vihreänsävyinen, mutta kaunis. Ulos tullessani oli kuitenkin tietyllä tapaa kylläinen olo – ei enää toista puutarhaa (varsinkaan kun sisäänpääsy on 650 jeniä). Niinpä jatkoin suoraan Todaijille. Todaiji-temppelin päähalli oli hervottoman kokoinen ja sen sisällä oli ihan yhtä hervottoman kokoinen budha. Temppelialue oli suojattu ihan vakuuttavilla muureilla. Ja ihmisiä, niitä oli paljon. Luulen, että sade kyllä karsi populaa jonkun verran, mutta valokuvia oli vaikea ottaa ilman, että joku tuli tielle. Alue ja rakennukset itsessään olivat hienoja, mutta avarat pihat ja valtavat ihmisvirrat eivät valitettavasti tehneet paikasta kovin aidontuntuista.

Yoshikien-puutarhan ainoaa väriloistoa

Yoshikien-puutarha

Todaiji-temppelin päähalli

Todaijin budha

Seuraavaksi kiipesin Wakakusayamalle, joka on ruohopeitteinen vuoren alku Nara-puiston laidassa. Näköala oli hieno ja pystyin bongaamaan monta paikkaa, joissa olin jo käynyt. Ainoa ongelma vuoressa oli se, että se oli paikoitellen täynnä peurojen papanoita ja miinaan astumista sai ihan toden teolla vältellä. Takaisin mäen juurelle päästyäni jatkoin matkaa Kasuga Taishalle eli Nara-puiston suurimmalle shintotemppelille. Ja ensimmäistä kertaa ihan oikeasti pidin vierailemastani temppelistä. Alue oli täynnä eri kokoisia (ilmeisesti eri jumalille tarkoitettuja) pyhäköitä ja punaisia portteja näkyi siellä täällä vähän väliä. Itse temppelialue oli kompakti ja jotenkin paljon aidomman tuntuinen kuin valtavat aukiot omaavat budhalaistemppelit. Kasuga Taisha myös vaikutti siltä, että sitä edelleen käytetään. Eli iso plussa.

Up, up, up, let's go!

Maisema kohti Naraa Wakakusayamalta

Kasuga Taishan portti sisäpuolelta

pikkupyhättö

Päivän lopuksi kiertelin vielä puistossa, väistelin peuroja ja kävin kurkkaamassa Naramachia, joka on Naran vanhaa kaupunkia. Kadut Naramachissa olivat todella kapeita ja autolla mahtui juuri ja juuri liikkumaan talojen välissä. Paikka, jossa olisi todella siistiä viettää enemmänkin aikaa.