Niin se vain on, että juuri kun pari viikkoa sitten pääsin julistamasta ettei tänne mitään talvea saada, niin kovasti rupesi Sendain ilmasto sitten yrittämään. Lauantaina ja siitä seuraavana yönä satoi lunta yhteensä 35 cm ja sunnuntaina lenkillä saikin sitten tarpoa lumihangessa oikein urakalla. No, tänään se olikin sitten jo ruvennut sulamaan pois oikein urakalla ja ulkona käydessä tiellä olevaan sohjoon upposi parhaimmillaan nilkkaan asti. Paikallisten mukaan Sendaissa ei ole satanut yhtä paljoa lunta suunnilleen 70 vuoteen (todenmukaisuudesta en tiedä) ja ihmiset innostuivat lumesta ihan hirveästi. Lumiukkoja näkyi ulkona liikkuessa joka nurkalla.
 |
| Keskustasta löytyi tällainen<3 |
Liikenteen seuraaminen oli mielenkiintoista. Yleistäen voi kai sanoa, että takseilla ja busseilla oli renkaissa ketjut, mutta henkilöautot ajoivat ihan tavallisilla kesärenkailla. Sunnuntaina keskustaan mennessä näin useamman tiensivun lumisohjoon juuttuneen auton. Pikkukatujen mutkiin ei todellakaan halunnut joutua yhtä aikaa auton kanssa, sillä alitajunnassa jylläsi pelko, että auton kuljettaja menettää mutkassa auton hallinnan ja...
Sitten muustakin kuin säästä. Osallistuin perjantaina erikoisluennolle, jonka aiheena oli japanilainen rumpu eli taiko. Luento on kylläkin huono sana, sillä ideana oli kokeilla soittamista itse. Taiko näyttää minusta aika tavalliselta rummulta, mutta huono sitä maallikkona on mennä sanomaan. Huvittavaa minusta on, että taikoa kuuluu soittaa niin kovaa kuin vain mahdollista, yhtään säästelemättä. Lisäksi näyttävät käsiliikkeet ja jopa oudot soittoasennot kuuluvat soittamiseen. Eli soittaminen on todella fyysistä puuhaa toisin kuin monien muiden soitinten soittaminen.
 |
| Pum |
 |
| Ohjaajat tositoimissa |
Tunti oli mielenkiintoinen ja rumpujen paukuttaminen oli hauskaa, mutta loppujen lopuksi mitään hirveän ihmeellistä ei tullut vastaan. Kokeilimme perusrytmien (takaisin muskariin matkani vie...?) ja erikokoisten rumpujen soittamista. Itse tykkäsin eniten rummusta, jonka halkaisija oli ehkä 80 cm. Ei liian pieni, mutta ei liian isokaan. Suurinta rumpua piti lyödä ihan älyttömän kovaa, että siitä sai edes jonkunlaisen kunnollisen äänen pihalle. Tunnin lopuksi kurssin järjestäjät esittivät neljä numeroa, joihin osaan sisältyi myös huili ja pienet lautaset. Tunnista jäi kiva fiilis ja taikon soittaminen olisi varmaan todella hyvä stressin purkutapa. Ja joo, kotiin lähtiessä oli käsilihakset jumissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti