sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tähtijuhla Tanabata

Japanissa on taifuunikausi alkanut. Tänään aamulla yksi iski Honshun (pääsaaren) länsiosiin ja vettä tuli siellä kai jotain metrin luokkaa. Täälläkin on satanut ihan kivasti ja nyt illemmalla on tuullut vähän, mutta ei kuitenkaan läheskään yhtä paljon kuin etelämpänä. Tällä viikolla on muutenkin satanut tosi paljon. Se on ollut toisaalta kiva, sillä ilma on viilennyt vähän. Toisaalta olen kastunut pyörän selässä pari kertaa ihan kunnolla.

Selkeitäkin päiviä oli kuitenkin alkuviikosta. Tämä oli onni, sillä koko Sendai oli täksi viikoksi virittäytynyt festivaalitunnelmaan Sendain tunnetuinta festivaalia, Tanabataa varten. Keskustan ostoskadut oli vuorattu täyteen koristeita ja Kotodai-puistossa oli taas valtava määrä festarikojuja. Koristeita oli paikoitellen jopa liikaa sillä ostoskadulla ei aina nähnyt kunnolla eteensä. Myös valtava ihmismäärä keskustassa ei yhtään auttanut asiaa. Oli kuitenkin aika hauskaa puikkelehtia paperisuikaleiden välissä ja yrittää nähdä missä määränpää on.
Paperisuikalekoristeita
Yksityiskohtia

Japanilaisen perinteen mukaan Tanabatan aikana kirjoitetaan paperilapulle toive, joka sitten kiinnitetään bambunoksaan roikkumaan. Sopivaa bambua en valitettavasti onnistunut kuvaamaan joten metsästin tällaisen kuvan internetin syövereistä.
Tanabatabambu
Tiistai-iltana järjestettiin myös ilotulitus festivaalin kunniaksi. Itse en täällä aikaisemmin vielä ilotulituksia ollut nähnyt, sillä ne eivät kuulu paikalliseen uuteen vuoteen ja ovat lähinnä isojen festivaalien hienoa ekstraa. Itselläni kävi ilotulituksien kannalta aika hyvä tuuri, sillä ne näkyivät hyvin yhdeksännessä kerroksessa sijaitsevan huoneeni ikkunasta ja parvekkeelta ja aloitinkin niiden katselemisen juuri sieltä. Halusin kuitenkin myös jalkautua paikallisten pariin, joten suuntasin matkani Hirose-joen rantaan mihin suunnilleen puoli Sendaita oli kokoontunut. Selvästi yli puolella tytöistä oli päällään yukata ja aika monilla pojillakin oli. Ilma oli vielä pimeälläkin kuuma ja ties kuinka kostea ja voin vain kuvitella millainen hiki kaikilla noilla yukataan vyötetyillä oli.
Ilotulitus ja kuu parvekkeelta
Joen rannassa oli tungosta, joten porukka leiriytyi läheiselle parkkipaikalle.
Ilotulitus oli hienoin näkemäni. En ole kyllä montaa nähnytkään, mutta rahaa ei ainakaan tässä oltu säästelty. Yritin kovasti saada otettua valokuvia, mutta se osoittautui turhan vaikeaksi vanhalla kehnolla (mutta kauan ja hyvin palvelleelle) kameralleni. Ottamani videot olivat kuitenkin vähän parempia  (tai sitten ei) ja niiltä välittyy tunnella ehkä muutenkin paremmin.

Bambukuvan lähde: http://web-japan.org/kidsweb/manga/0707/

perjantai 1. elokuuta 2014

On the top of Japan

Mitä pakata mukaan vaellukselle, jonka tarkasta pituudesta ja rankkuudesta ei ole tarkkaa käsitystä? Vettä ja ruokaa – joo, mutta kuinka paljon? Kuinka paljon vaatteita tarvitsee? Miksi mulla ei ole mun rinkkaa täällä mukana? Minkälainen se vuorimaja-majoitus oikein on? Muun muassa tällaisia mietin kuumeisesti maanantaina ennen lähtöä. Fuji-vuori (富士山) on Japanin korkein vuori ja se sijaitsee 100 km Tokiosta lounaaseen. Korkeutta kyseisellä kukkulalla on 3776 metriä.

Reissuun lähti kolme vaihtarityttöä, joilla ei juuri ollut kokemusta korkeista paikoista. Aloitimme vuorenvalloituksen istumalla bussissa ensin Sendaista Tokioon ja sitten Tokiosta Fuji-Subaru reitin viidennelle asemalle. Täällä tarkistimme varaustuksen, nappasimme pari valokuvaa ja lähdimme matkaan.
Fuji viidenneltä asemalta.
Viides asema
Ensimmäinen puoli tuntia oli todella helppoa, hyväpohjaista tietä ja nousuakaan ei tullut kovin paljoa. Itse asiassa kuljimme jopa vähän matkaa alamäkeen. Nautimme kävelystä sekä japanilaisten ohittelusta ja saavuimme kuudennelle asemalle nopeasti. Kuudennella asemalla pyöri 24/7 nauha, jossa kehotettiin ottamaan kunnon varusteet ja tarpeeksi vettä mukaan. Pidimme täällä ensimmäisen tauon, jonka jälkeen aloitimme varsinaisen kiipeämisen.

Ensimmäisen päivän aikana reitti oli suhteellisen helppo. Polku oli leveä, ei liian jyrkkä ja vaikka soraisella pohjalla oli ärsyttävää kiivetä, oli eteneminen suhteellisen nopeaa. Loppupuolella polku jyrkkeni ja kallioitui, mutta kiipeäminen ei missään vaiheessa ollut vaikeaa. Olimme varanneet majoituksen seitsemännellä asemalla sijaitsevasta Toriisoo nimisestä vuorimajasta ja saavuimme sille todella hyvissä ajoin. Ensimmäisen päivän saldo: 3,7 km, nousua 600 m, korkeus 2900 m merenpinnasta.
Zikzak-polku ylös.
Vielä näkyy vihreää...
Toriisoo
Koska kellään meistä ei ollut korkeanpaikan kokemusta, emmekä halunneet vuoristotautia, päätimme edetä huipulle hitaasti ja yöpyä vuorella. Yöpyminen vuoristomajassa oli kokemus jo itsessään. Nukkumapaikkaan oli ängetty vieri viereen tyynyjä ja peitto jaettiin viereisen nukkujan kanssa. Tilaa ei siis juuri ollut. Peseytymismahdollisuutta tai juoksevaa vettä ei tietenkään ollut ja jos halusi täyttää vesivarastoja, vesi piti ostaa. Päivällisen yhteydessä sai mukillisen vettä ruoan kanssa ja vaikka ruokaa (currya) sai pyytää lisää niin paljon kuin halusi, vettä ei saanut. Nukkumaan porukka meni suunnilleen kuudelta illalla ja yhteisherätykset olivat kello yksi ja kello neljä aamulla. Itse heräsimme tuolla kello neljän herätyksellä katsomaan auringonnousua. Olimme kaikki innokkaita jatkamaan, sillä kukaan meistä ei ollut nukkunut kovin hyvin ja emmekä olleet halukkaita yrittämään unien jatkamista.
Auringonnousu
Toinen päivä osoittautui paljon vaikeammaksi kuin ensimmäinen. Itselläni ei sen suurempia vaikeuksia ollut, mutta ilmeisesti huonot yöunet, korkealla oleminen ja fyysinen rasitus veivät Elisalta ja Isabellalta suurimmat paukut ja eteneminen oli paljon hitaampaa kuin ensimmäisenä päivänä. Asiaa ei yhtään auttanut se, että meillä kävi sään suhteen aivan mahtava tuuri. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko ajan ja vaikka maisemia katsellessa tulikin hyvä fiilis, ei se kiipeäjille ollut paras mahdollinen keli. No, pidimme paljon taukoja ja saimme nauttia maisemista.
Maisema jossain kahdeksannen aseman jälkeen.
Melkein perillä.
Korkein kohta + sääasema
Ja lopulta sinne huipullekin päästiin. Oli muuten aika mahtava fiilis. Maisemat eivät juuri poikenneet matkanvarrella nähdyistä, mutta oli kiva tietää, että on nähnyt ne niin korkealta kuin mahdollista. Huilaamisen jälkeen päätimme Isan kanssa kiertää vielä kraaterin ympäri vuoren korkeimmalle kohdalle. Kraateri itsessäänkin oli jo ihan hieno näky. Syvyyttä sillä oli noin 200 metriä ja ympäri kiertävän polun pituus oli noin 2,5 km. Huipulla ei yllätyksekseni ollut ollenkaan ruuhkaa. Katselimme maisemia, otimme valokuvia ja jopa söimme eväitä aivan korkeimman kohdan vieressä. Aika hassua, sillä kaikki mahdolliset info-nettisivut varoittelivat ruuhkista. No jaa, kelpasi meille.
Kraaterin reunaa huipulta käsin.
Todiste on, huipulla käytiin.
Huipulta tämäkin.
Kraaterin kierron jälkeen oli vuorossa reissun kamalin osa. Laskeutuminen alas. Hiekka-sora-kivi-polkua rinteessä edestakaisin, aavikkomaisissa olosuhteissa ja koko ajan sai varoa, ettei sora lähde liukumaan jalkojen alla. Jokainen meistä taisi käväisi pyllyllään useammankin kerran. Tätä jatkui noin kolme tuntia ja ainoa vaihtelu mikä polussa tapahtui oli kivien väri ja polun jyrkkyys. Ei kasvillisuutta, eikä paikkoja josta ostaa vettä tai ruokaa. Oli aika puuduttavaa. Tuokin kuitenkin loppui aikanaan. Viimeinen tunti oli edelleen laskeutumista, mutta kasvillisuutta rupesi ilmestymään ja zikzak-polku loppui, joten suorastaan nautimme viimeisestä pätkästä. Suunnittelimme, että bussilippujen varaamisen jälkeen täytämme vesivarastot, käymme pesulla ja kurkkaamme matkamuistopuotiin. Noita ajatellessa viimeiset kilometrit olivat taas ihan nautittavia.
Laskeutumista
No, sitten marssimme bussilippuluukulle. "Ai Shinjukuun? Viimeinen bussi on juuri lähdössä. Teillä kävi tuuri." Eli bussiin vaan, ilman varastojen täyttöä, vessareissua tai matkamuistoja. Vettä meillä ei ollut enää kellään ja ruokaakin aika vähän. Kaksi ja puoli tuntia sitten koomasimme bussissa ja toivoimme pikaista perillepääsyä. Vähän jäimme ihmettelemään, sillä Elisa oli bussiaikatauluja tutkiessaan ajatellut, että busseja lähtisi vielä myöhemminkin.

Aikanaan saavuimme Shinjukuun ja rynnimme lähimpään pikkukauppaan ostamaan vettä ja kaikki oli taas suunnilleen hyvin. Söimme päivälliseksi italialaista ja ajoimme metrolla hostellille. Suihku oli yksi tuon reissun kohokohdista ja pukuhuoneessa opetin parille pikkutytölle englantia. Pääsin myös ihastelemaan/kauhistelemaan käsivarsieni, naamani ja niskani ihoa, joka aurinkorasvasta huolimatta oli kirkuvan punainen. Sitten nukkumaan ja seuraavana aamuna bussilla takaisin Sendaihin.
Kärähtänyt käsi
Japanissa on sanonta, että jokaisen japanilaisen tulisi kiivetä Fuji-vuorelle kerran, mutta että kiipeäminen toisen kerran on tyhmyyttä. Ymmärrän tämän sanonnan täysin, mutta toisaalta ymmärrän myös niitä, jotka aina vain uudestaan palaavat vuorelle. Itsestäni en osaa vielä varmasti sanoa, mutta luulen että joskus tulevaisuudessa rupean tyhmäksi.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Nauttimisia

Koulu on ohi! Nyt on pari viikkoa lomaa ennen kotiinpaluuta. Varmaan viime päivityksessä jo mainitsinkin, mutta olen viimeaikoina ollut ihan mahtavalla tuulella. Olen ruvennut käymään iltaisin kävelyllä lähialueella ja vain nauttinut lämmostä (t-paita + shortsit täysin ok kelillä kuin kelillä), hiljaisuudesta, siitä että kyseinen kävely on täysin turvallista (=ei örveltäjiä), siitä että olen Japanissa, elämästä ja lähikauppojen jätskivalikoimasta. Läppäriäni ei tarpeeksi halvalla voitu korjata, joten ostin uuden. Tämä on kyseisen koneen ensimmäinen Katjarapu-päivitys!

Lähdemme tänään Fujille!! Jee! Olin todella ylpeä itsestäni, kun soittaessani eräälle vuoristomajalle varatakseni meille majoitusta sain todeta että kommunikointi oli helpompaa japaniksi kuin englanniksi. YAY! Olen muutenkin nauttinut japanin puhumisesta viimeaikoina, sillä välilla suusta pääsee jo suhteellisen pitkiäkin pätkia ihan sujuvaa japania. Tosin sitten seuraavassa lauseessa möhlään jonkun todella naurettavan jutun ja siitä saa sekä kaveri että minä ihan kunnon naurut.

Olen kesäflunssien jälkeen päässyt vihdoin käymään taas pari kertaa suunnistamassa. Kaksi viikkoa sitten lauantaina oli eka kerta noin kuukauteen. Että oli ihanaa... Viikko sitten oli sitten vuorossa sprintti. Itse vältyin isommilta virheiltä, mutta muuten juoksu ja suunnistus olivat molemmat vähän sinne päin. Ja silti voitin seuraavan tytön viidella minuutilla. Poikiin verrattuna tulee onneksi osalle takkiin. Sentään. Tämä on tosi jännä tilanne. Olen täällä ihan huippu, mutta toisaalta tiedän että näillä juoksumäärilla olen Suomessa ihan surkea. Ei se mitään, nautitaan tästäkin niin kauan kuin sitä kestää.

Kuluneen viikon aikana olen myos nauttinut Australaasialaisesta joulusta (Australiassa jouluna on kesä, joten kun nyt on Japanissa kesä niin täytyy juhlia joulua), ylihelposta luetun ymmärtämisen kokeesta, kansallisesta lomapäivästa, mahtavien kavereiden seurasta, hotellien etsimisestä, sateessa kastumisesta, kotiinpaluupäivien laskemisesta (samaan aikaan kyllä myös vihaan sitä), japanilaisesta systeemista, jossa lomakkeita ei saa paluttaa liian aikaisin, Suomea alhaisemmasta hintatasosta, koulun loppumisfiiliksestä ja niin monesta muusta asiasta.

Riisistä en nauti. Sitä valkoista mössöä on tullut syötyä niin paljon kuluneen vuoden aikana, että ainakaan sen japanilaista versiota en vähään aikaan kaipaa Suomeen päästyäni.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Totoro- & hengissaolopaivitys

Heippa vaan! Hengissa ollaan. Onnistuin vaan kaatamaan vetta lapparini paalle kaksi viikkoa sitten ja koneelle paasy on ollu vahan vaikeaa. Talla viikolla sain kuitenkin labrassa koneen lainaan mika on helpottanut aika paljon. Nyt kun tallainen mukava tyhja vali labrassa, niin kirjoittamisaikaakin loytyi.

Mutta joo, kaikenlaista on tapahtunut naiden noin kolmen viikon aikana. Olen kaynyt Tokiossa, sairastanut taas yhden ikavan flunssan, toipunut, stressannut lapparia, ollut tosi iloinen koulukiireista (ihan oikeasti), aloittanut paluuvalmistelut ja muuta hauskaa. Minulla on tosiaan enaa kuukausi ja kolme paivaa Japania jaljella ja se tuntuu tosi oudolta. Askenhan oli helmikuu! Viela asiaa ei oikein ajattele, mutta kun eilen kaveri lahetti meilia ja kysyi milloin pidetaan mun laksiaiset niin tuli vahan hassu fiilis.
Japanilainen kesäherkku – jäätä ja hedelmäkastiketta. Omnomnom.
Tokiossa tosiaan kaytiin tyttoporukalla jo melkein kolme viikkoa sitten. Oli ihan mahtavaa! Vietimme yhden paivan Kamakurassa, Ita-Japanin Kiotossa, katselemassa sikalaisia temppeleita ja pujottelemassa ihmisvilinassa. Kaupunki oli pieni ja muutamassa temppelissa kuuluisa kukka-aika, joten tungosta oli paikoitellen ihan kunnolla. Toisen paivan vietimme kaupunkituristeina, kayden yhdessa museossa (Tokyo-Edo Museo, aivan mahtava) ja shoppaillessa. Harajukusta loysimme yhden aivan mahtavan kaytettyjen vaatteiden liikkeen, jossa sitten pidimme hauskaa nauraen kaikenlaisille kamalille vaatteille. Jostain syysta tuona paivana kaikkien teki mieli pitsaa ja kuin tilauksesta eteen ilmestyi italialainen ravintola, josta kyseista ruokaa loytyi.
Hachiko Shibuyan asemalla
Valomainos jos toinenkin...
Kolmannen paivan ja koko reissun paaohjelma oli vierailu Ghibli-museossa, joka sijaitsee Tokion Mitakassa. Koska sisaanpaasyaikamme oli iltapaivalla, tapoimme aamupaivalla aikaa Shinjukussa ja kavimme mm. Tokyo Metropolitan Government Officen 45. kerroksessa ihailemassa maisemia ja syomassa Kaylan tietamassa raamen-ravintolassa. Taas oli hyvaa. Ghibli museo oli aivan mahtava. Rakastuin erityisesti museorakennukseen, joka oli kuin suoraan jostain Ghibli-elokuvasta koynnoskasveineen ja mielenkiintoisine arkkitehtuureineen. Portin luona "lippuluukun" kopissa oli turisteja vastaanottamassa suunnilleen oikeankokoinen Totoro, josta fiiliksen sai aika kivasti paalle. Rakennuksen sisalla ei valokuvia saanut ottaa. Too bad. Itse nayttely oli yllattavan pieni, mutta sitakin mahtavampi. Erityisesti animaatioiden tekemiseen liittyvat huoneet olivat todella mielenkiintoisia. Yksi museon mielenkiintoisimmista paikoista oli museokauppa, jossa vietimme ihan mukavan tovin. Mukaani tarttui mm. yksi tuhannen palan palapeli ja prinsessa Mononoken outo valkoinen olio -heijastin.
Sisäänkäynnillä
Laputan robotti!
Totoro!!!
Koulu rupeaa viimein loppumaan taalla. Ensi viikolla on lahes kaikkien kurssien viimeinen kerta, mika tarkoittaa kokeita ja esitelmia. Sen jalkeen onkin aika tyhjaa muutamaa kurssia lukuunottamatta. Talle ajalle on suunnitteilla yksi Fuji-vuoren valloitusreissu, jonka toteutumista toivon paljon. Joko pohjoisessa tai ihan etelassa olisi myos viela hauska kayda ennen Suomeen palaamista. Taytynee ruveta suunnittelemaan.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Turistina taas

Taas tulee päivitystä myöhässä. Ehehe...Olen koko vuoden valittanut, että labrassa ei ole tekemistä, mutta nyt onkin sitten niin kauhea kiire kuin vaan olla voi. Tyypillistä. Syy ei kuitenkaan ole (ainakaan kokonaan) minun. Koska koulu loppuu minulla virallisesti 7.8., olin ajatellut että loppuraportin ja loppuesitelmän deadlinet olisi joskus heinäkuun lopulla. No, viime viikolla tuli tieto, että raportin pitääkin olla valmiina jo 8.7. ja menee mielenkiintoiseksi jos aion saada kaikki kokeet (ja itse kirjoittamisen) tehtyä ennen sitä. En saa. Eli sitten sumplitaan. Tähän päälle voi sitten vielä laittaa tavallisten kurssien lopputyöt, raportit ja esitelmät, joten ensimmäistä kertaa täällä oloni aikana on sellainen olo, että tämähän voi mennä jopa stressiksi. Nyt kuitenkin taas iloisempiin aiheisiin.

Äiti kävi täällä!!! Ihan mahtavaa. Koska Sendaissa ei reilua viikkoa keksi järkevää turistitekemistä, lähdimme yhdessä Kiotoon ja Naraan. Vaikka itse kyseisessä kaupungissa kävinkin jo aiemmin keväällä, oli se nyt ihan eri tuntuinen. Viimeksi puissa oli kukkia, nyt niissä oli lehtiä. Viimeksi oli loma-aika, nyt näkyi kauheasti koululaisia. Viimeksi oli hyvä ilma, nyt joko satoi tai oli liian kuuma. Viimeksi olin yksin, nyt oli seuraa. Viimeksi en tiennyt paikasta mitään, nyt osasin jo kulkea paikasta paikkaan aika sujuvasti.
Kioto yöllä
Tapasimme äidin kanssa Tokiossa. Ennen Kioton junaan hyppäämistä teimme pienen visiitin Tokion Keisarillisen puutarhan itäosaan, joka on auki yleisölle. Teimme kierroksen täsmälleen oikeassa järjestyksessä. Aluksi ei nimittäin näkynyt juuri mitään mielenkiintoista. Mutta sitten osuimme ihan älyttömän mahtavaan paikkaan. Lammikkomaisiin kukkapenkkeihin oli istutettu aika monta Iiristä. Sinisen sävyjä näkyi kaikenlaisia ja voin ihan rehellisesti sanoa, että kukat eivät ole koskaan aikaisemmin tehneet yhtä suurta vaikutusta. Kukkakuvaajalle paikka oli aivan mahtava.
Kukkapuskia
Narassa kävelimme lähes täsmälleen samaa reittiä kuin minä aiemmin keväällä. Paikat olivat samat ja peuroja oli taas kaikkialla, mutta muuten päivä oli kuitenkin vähän erilainen. Saimme mm. Kofukuji-temppelillä 1,5 tunnin ilamisen yksityisen turistikierroksen paikalliselta opasharjoittelijalta, jonka englanti oli vielä hieman hakusessa. Saimme kuitenkin tietää paljon sellaisia asioita, joihin ei normaalisti kiinnittäisi huomiota. Paluumatkalla kohti juna-asemaa näimme eräässä  kaupassa perinteistä mochien (perinteinen japanilainen ruoka, usein makea) valmistusta. Tapahtuma muistutti enemmän showta kuin ruoanlaittoa ja oli näin ollen hauskaa katsottavaa. Taikinamössön kastelijan sormien puolesta sai koko ajan pelätä, sillä mochinuija ei ole aivan kevyt...
Mochin valmistusta
Naran peurat röyhkeinä
Kiotossa keskitimme vierailtavat paikat sellaisiin paikkoihin, joissa minä en vielä ollut käynyt – niitäkin kun kuitenkin jonkun verran oli. Muutaman parhaan paikan halusin kuitenkin äidille näyttää, enkä katunut kyllä ollenkaan. Kiyomizudera- ja Fushigi-Inari- temppelit olivat edelleen ihan mahtavat ja tällä kertaa oli aikaa kiinnittää huomiota alueiden yksityiskohtiin. Fushigi-Inarilla muun muassa laskin kaikki portit, joiden alta menimme. Saldoksi jäi muistaakseni ärsyttävä 1499.
Täällä taas!
Kävimme Kiotossa myös mm. Kyoto-Towerissa, Kioto Imperial Palacella, Ryoanji-, Yasaka- ja Sanjyusangendo-temppeleillä, Nijo-linnalla ja Arashiyaman virkistysalueella. Kaikki olivat aivan mahtavia. Kyoto-Towerin yönäköala oli mahtava, Ryoanjin kivipuutarha ja lammikkoalue rauhoittavia ja Sanjyusangendo-temppelin tuhat patsasta oli pistetty ihan kivasti riveihin. Eniten kuitenkin nautin viimeisen päivän reissusta Nijo-linnalle ja Arashiyamaan.
Ryoanji-temppelin puutarhalammikko
Nijo-linna on UNESCOn maailmanperintökohde, mikkä yllätti minut, sillä pyrin jo edellisellä Kioton reissullani käymään kaikissa UNESCOn kohteissa. Ei se mitään. Linna oli mahtava ja sisällä sai kävellä pitkiä käytäviä pitkin ja kurkistella huoneisiin. Päivä oli myös niin kuuma, että sisätilojen viileys oli myös iso plussa. Linnalta jatkoimme Arashiyaman alueelle, jossa sitten kiertelimme paikkoja tutkien. Yksi Arashiyaman mahtavimmista paikoista oli bambujen reunustama tie/polku, joka oli osa puistoaluetta. En ole aiemmin nähnyt yhtä kaunista bambumetsää ja latvojen läpi siivilöityvä vaaleanvihreä valo loi mukavan tunnelman. Muita turisteja olisi kyllä voinut olla vähemmän. Onnistuin tuon päivän aikana polttamaan kaulani ja niskani ihan kiivettävästi, sillä säätiedotuksen perusteella olin varautunut hieman pilvisempään keliin. No sateenvarjo pääsi sitten auringonvarjoksi.
Nijo-linna
Togetsukyo-silta Arashiyamassa
Bamboo Path

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ihan arkea vaan

Tajusinpas juuri, että en ole juuri kirjoittanut omasti arjestani täällä. Tähän täytyy tehdä korjaus, sillä suurin osa ajastani täällä kuluu kuitenkin sen arjen merkeissä. Retket ja festivaalit ovat vaan mukavaa plussaa.

Lähdetään ihan perusteista. Ensimmäinen tunti yliopistolla alkaa 8:50 ja kestää puolitoista tuntia. Sen jälkeen on 10 minuutin tauko ennen seuraavaa tuntia joka siis alkaa 10:30. Näinä tunteina minulla on yleensä ns tavallisia tunteja eli japania ja muita valitsemiani aineita Kawauchi-kampuksella, joka on Tohokun yliopiston suurin kampus. Ruokatunti on klo 12-13. Pahimmat ruuhkat sijoittuvat 12:00-12:20 väliselle ajalle, joten kävelen yleensä tällä välin Aobayama-kampukselle, jossa syön ja vältän ovelasti vähän jonottamista. Lisäksi Aobayama-kampuksen pääruokalassa vaan sattuu olemaan parasta ruokaa. Tunnit jatkuvat klo 13:00, 14:40 ja 16:20, mutta yleensä vietän tämän ajan labrassa, jossa yritän saada kadmium- ja lyijyioneita vesiliuoksesta EDTA- ja LDH-molekyylien avulla. Labrasta lähden yleensä 16:30-19:00 välisenä aikana. Itselläni kävi labran suhteen hyvä tuuri, sillä täällä on ihan ok lähteä suunnilleen silloin kun lukkari niin sanoo. (Tai no, lukkari sanoo neljältä mutta ei silloin vielä viitsi...) Olen kuullut monilta muilta vaihtareilta, että heidän on pakko olla labrassa seitsemään/kahdeksaan joka päivä, koska se vaan kuuluu japanilaiseen työkulttuuriin.

Kawauchille on matkaa noin 2,5 km ja se vilahtaa pyörällä tosi nopeasti. Kawauchilta Aobayamalle on 1,5 km ylämäkeen hauskalla metsätiellä ja sitä en yleensä pyöräile, sillä vaihteettomalla pyörällä  pyöräily ylös on vähän turhan hikistä puuhaa. Muuten käytän pyörää paikasta toiseen liikkumiseen käytännössä aina. Pyöräily täällä on ihan mahtavaa, mutta itseäni ärsyttää suunnattomasti lukemattomat liikennevalot ja kävelyteiden reunat, joita on täällä aivan liikaa isojen teiden varsilla. Keskustaan mennessä pyrinkin välttämään tiettyjä teitä, koska niillä vaan ei pääse eteenpäin.

Ruoka on täällä pääosin tosi hyvää ja hyvälaatuista. Riisi tosin rupeaa tulemaan pikkuhiljaa korvista ulos. Olen varmaan kirjoittanutkin, että pääosin ruoka on täällä jonkun verran halvempaa kuin Suomessa, mutta että hedelmät ja riisi tekevät poikkeuksen ollen paljon kalliimpia. Tähän on pikkuhiljaa selvinnyt syy. Ilmeisesti kaikki riisi ja osa hedelmistä ja vihanneksista on täällä kotimaisia, mikä ymmärrettävästi nostaa hintaa. Riisiä ei tuoda ollenkaan ulkomailta, sillä valtio ilmeisesti haluaa taata sen laadun ja myös pitää japanilaiset pienviljelijät hengissä. Jos riisimarkkinat avattaisiin, riisin hinta romahtaisi ja viljelijöiltä menisi elanto. Riisin lisäksi täällä syödään nuudeleita, mutta jostain syystä monissa nuudeliannoksissa on hyvin vähän mitään niiden nuudeleiden lisäksi, joten annokset eivät aina houkuttele.

Sendai tunnetaan Japanissa myös nimellä Mori no Miyako, joka tarkoittaa puiden kaupunkia. Japanilaisittain Sendai varmasti onkin vihreä kaupunki, mutta häviää kyllä Suomen kaupungeille. Keskustan alueella on kaksi katua, joita reunustaa puut. Se on täällä iso juttu. Lähiöalueita kuitenkin rikkoo pienet puistikot ja purojen varret, joissa niitä puita sitten näkyy. Monet japanilaiset myös pyrikivät pitämään ainakin yhden puun pihallaan jos suinkin tilaa löytyy. Alueella, jolla asun itse on huomattava määrä temppeleitä, joiden alueella puut ovat saaneet jatkaa kasvuaan. Alue myös mäkistyy periaatteessa suoraan asuntolan takapihalta ja koko mäkeä ei sentään ole rakennettu umpeen. Käytännössä täällä näyttäisi pätevän kaava, jonka mukaan kaikelle tasaiselle alueelle rakennetaan ja mäet ja vuoret jätetään metsille, koska raketaminen olisi liian vaikeaa.

Harrastan aina kun ehdin. Ainoa säännöllinen harrastukseksi laskettava meno on torstai-iltojen suunnistuskerhon kokous, jossa tehdään milloin mitäkin. Viikonloppuisin on joskus treenejä ja niihin yleensä ryntään innolla, sillä suunnistusmahdollisuuksia ei tule täällä turhan usein. Nämä kun tuntuvat vain juoksevan arkipäivinä. Iltaisin käyn lenkillä ja pimputan viereisen asuntolan aulan flyygeliä kun ehdin. Olen myös neulonut vähän, mutta 25ºC lämpötiloissa se ei ehkä ole ensimmäinen mieleen juolahtava asia.

Kuvia tulee joskus jos jaksan. Nyt en jaksa. :D

perjantai 23. toukokuuta 2014

Varpustanssin aika

Jos viime lauantaille oli mielekiintoista ohjelmaa, oli sitä myös sunnuntaille. Viikonloppuna Sendaissa nimittäin järjestettiin jokavuotinen Aoba-matsuri festivaali, joka on alueen suurimpia festivaaleja. Sunnuntaina suuntasin siis kulkuni Sendain keskustaan nauttimaan festivaalitunnelmasta.
Värikästä pukeutumista
Date Masamune ver. 1
Festivaalin keskuspaikkana oli Kotodai-koen niminen puisto, joka oli täynnä kaikenlaisia ruokakojuja ja peli- & ohjelmatelttoja. (Yakisobaa, okonomiyakitikkuja, takoyakia, friteerattua kaikkea, makkaroita, japanilaisittain säilöttyjä kurkkuja, hattaraa, maustettua jäähilettä, täytettyjä lettuja, leikkipyssyammuntaa, kultakalan nappaamista, kummitustalo (oli mahtava), teehuone, renkaanheittoa, puuhuilun soittamista, kasvomaalausta...) Ihmisiä oli alueella kamalasti jo ennen ohjelman virallista alkua ja liikkuminen alueella oli välillä aika vaikeaa. Puistoon oli myös rakennettu lava, jollainen näköjään kuuluu olennaisesti jokaiseen japanilaiseen festivaaliin. Tälläkin kertaa lavalla järjestettiin ohjelmaa, josta suurin osa tällä festivaalilla oli tanssia. Puiston lisäksi yksi Sendain vilkkaimmista kaduista oli suljettu kokonaan liikenteeltä ja sillä järjestettiin tilaavaativampaa ohjelmaa, kuten näytösammuntaa ja tikapuuakrobatiaa sekä tietysti useampi paraati.
Pum
Jee, mä lennän – eiku!
Aoba-matsuri on tunnettu kansantanssista, jota sanotaan suzume-odoriksi eli varpustanssiksi. Tanssin juuret ovat noin 400 vuoden takaa Sendain perustamisen ajalta. Ilmeisesti Aoba-linnaa rakentavat muurarit improvisoivat alueen hallitsijalle (ja linnan rakennuttajalle) Date Masamunelle tanssin, joka muistutti hyppelyineen varpusen liikkeitä. Myöhemmin tästä improvisaatiosta johdettiin sitten suzume-odori. Festivaalilla näkemieni tanssien perusteella tanssi on selvästi ryhmätanssi, joka toimii sitä paremmin mitä isompi joukko tanssia tanssia tansii. Kaikilla tanssijoilla oli kaksi kaksiväristä viuhkaa (esim. toinen puoli oranssi, toinen puoli vihreä), joita kääntelemällä saadaan aikaan mahtava efekti. Tyypillisesti ryhmässä oli ehkä 30 henkilöä tanssimassa ja sitten vielä kymmenenisen jäsentä soittamassa. Suurimmassa ryhmässä oli kuulemma reilu sata tansijaa. Minulla ei ole hajuakaan montako ryhmää festivaalille osallistui, mutta niitä oli paljon, todennäköisesti yli sata.
Oranssia...
...ja sinistä.
Pääparaati oli mahtava enkä koskaan ollut nähnyt vastaavaa. Se koostui lukuisista tanssi- ja rumpuryhmistä, koristeellisista vaunuista, Sendain historian tärkeiden hahmojen kulkueesta ja parista muusta hauskasta ekstrasta. Oli hauskaa huomata, että kulkue ei vaikuttanut aivan yhtä organisoidulta kuin kaikki muut asiat Japanissa – välillä oli pitkiä taukoja, että osallistujat vain seisoivat ja odottivat pääsyä eteenpäin. Raikastavaa. Jos ymmärsin oikein, erilaiset yritykset pyrkivät olemaan paraatissa näkyvillä sponsoroimalla yhden vaunun ja pistämällä työntekijöitään tanssimaan suzume-odoria vaunun perään. Kaikilla tanssijoilla oli kuitenkin ihan mahtava asenne tekemiseen ja kaikki tuntuivat tekevän niin täysillä kuin ikinä pystyivät. Olisi ollut mahtavaa olla mukana tanssimassa.
Samurait rivissä
Ei jäänyt epäselväksi, että JR rahoitti tämän kärryn.
Sendain suurin pankki luotti (lähes) alastomiin miehiin xD
Date Masamune ver. 2
Hirviö jostain kansantarusta?